Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämä. Olen pahoillani, etten voinut tarjota ostamilleni kasvateille kotia, jonka lupasin. Aika ei vain yksinkertaisesti riitä kahden tallin pyörittämiseen ja suomenhevoset vievät voiton puoliverisistä. Hevoset on laitettu myyntiin/palautettu kasvateille. Ilmoitus jätetty 24.01.2012

Tervetuloa Wauriin!

Saavuit joko vahingossa tai ihan tarkoituksella virtuaalisessa Suomessa sijaitsevaan Wauriin, puoliverisiä, kasvattavaan, täysin virtuaaliseen talliin.

Waur on perustettu vuoden 2010 kesäkuussa, mutta avautui kävijöille vasta saman vuoden joulukuussa. Waurin tarkoitus on ollut aina kasvattaa monikäyttöisiä puoliverisiä, eritoten suomalaisia puoliverisiä. Waurin kasvatisperiaatteet ovat olleet aina luoda puoliverisukuihin uusia sukuja ja linjoja.

Kuten ilmi on jo tullut, kasvatamme suomalaisia puoliverisiä ja siinä sivussa vähän muitakin puoliverirotuja. Tarkoituksenamme ei ole saavuttaa mahdollisimman pitkää kasvattilistaa, tai tehdä hevosistamme varsakoneita. Päinvastoin. Hevosillamme teetetään muutama varsa elämänsä aikana, mutta vasta sen jälkeen kun ne ovat kasvaneet täysikasvuisiksi ja saaneet vähän elämänkokemusta. Vuodessa ei kovinkaan monta kasvattia synny, kisailemme pääsääntöisesti hevosillamme ja silloin tällöin muutamissa valmennuksissa käydään.

Wauriin sinut toivottaa tervetulleeksi...
Tallinomistaja/-pitäjä Pierre (VRL-10531)